Hyvä kysymys

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta

Hyvä kysymys on podcast, joka tuo yhteen tiedon tuottajat ja hyödyntäjät, tutkijat ja päättäjät. Sarjan on tuottanut Jaksomedia.

All Episodes

Suomen talous on heittelehtii enemmän kuin monissa muissa kehittyneissä maissa. Viimeisin iso kolahdus, koronakriisi, osui koko maailmaan, ja yhtäkkiä pulaa onkin ollut pienimmistä ja yksinkertaisimmistakin komponenteista, kuten vaikkapa muovirakeista - ja pullonkaula on valmis. Onko politiikkatoimista apua? Entä elääkö Suomi oikeasti viennistä? Suomen taloudesta ovat keskustelemassa Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö sekä Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.

Nov 5

28 min 50 sec

Karkkien, sipsien, limujen ja muiden epäterveellisten ruokien markkinointi on Suomessa sallittua nuorille. Tuoreen raportin mukaan nykyinen markkinoinnin sääntely on vanhanaikaista ja riittämätöntä. Mikä siis neuvoksi? Onko epäterveellisyyttä ylipäänsä mahdollista määritellä?  Havaintoja ja toimenpiteitä ovat pohtimassa erikoistutkija Anu Lähteenmäki-Uutela Suomen ympäristökeskuksesta ja palvelujen ja kaupan apulaisprofessori Elina Närvänen Tampereen yliopistosta sekä SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen, joka on mukana myös Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Oct 20

26 min 47 sec

Suomella on kovat tavoitteet pyöräilyn ja kävelyn lisäämiseksi: matkamääriä pitäisi saada nostettua kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Onko mahdollista saada molemmat, toimiva joukkoliikenne ja hyvä pyöräilyverkosto? Onko pyöräilyä vastustavaa autoilijoiden kansanosaa oikeasti olemassa? Voiko pyöräilyä ja kävelyä ylipäätään niputtaa yhteen? Kulkumuodoista keskustelemassa sosiologi ja kaupunkisuunnittelun asiantuntija Jani Päivänen FCG:stä sekä Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu Otso Kivekäs.

Sep 27

29 min 33 sec

Kuivuus, hurrikaanit, muut haastavat sääolosuhteet ja merenpinnan nousu uhkaavat elämää monilla alueilla. Jo nyt ilmastoperäisistä syistä muuttavia ihmisiä on enemmän kuin konfliktien vuoksi pakenevia ihmisiä. Jos kotoa on pakko lähteä, minne ihmiset muuttavat? Mitä vuosien 2015-2016 muuttoliikkeestä opittiin? Tarvitaanko Suomeen ilmastopakolaisen status? Monimutkaisia kysymyksiä pohtimassa ovat Siirtolaisuusinstituutin tutkija ja Valtioneuvoston kanslian ilmastosiirtolaisuusselvityksessä mukana ollut Jaana Palander sekä vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne.

Jun 17

30 min 41 sec

Netin keskustelukulttuuri on usein hyvin kaukana salonkikelpoisesta. Väkivaltaa oikeuttavan ja ihmisryhmiä demonisoivan materiaalin määrä verkossa on kasvanut huomattavasti 2010-luvun aikana. RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutz ja terrorismin tutkija ja yliopistonlehtori Leena Malkki pohtivat nettikirjoittelun sävyjä ja seurauksia. Mitä kommenttikentät kertovat suuremmista ideologioista? Kuinka paljon väkivaltaa oikeuttavalle puheelle pitää antaa tilaa ja miksi?

Mar 22

29 min 54 sec

Onko Suomessa vaikeaa siirtyä alalta ja ammatista toiseen?Kumpi on Suomelle tärkeämpi ongelma ratkaistavaksi: alueellinen vai ammatillinen kohtaanto-ongelma? Mitkä ovat työvoiman ketterän siirtymisen suurimmat esteet? Vieraana näitä kysymyksiä ratkomassa ovat työministeri Tuula Haatainen sekä ekonomisti Veera Holappa Pellervon taloustutkimuksesta. Hyvä kysymys on Valtioneuvoston tutkimus- kehitystoiminnan podcast, joka tuo yhteen tiedon tuottajat ja hyödyntäjät, tutkijat ja päättäjät. Podcastin juontaa Risto Alatarvas.

Apr 2020

28 min 31 sec

Voiko avaruudesta tulla Suomelle hyvää bisnestä? Menestyneen avaruusvaltion ei tarvitse enää olla suurvalta. Avaruustutkimuksen yksikön päällikkö Ari-Matti Harri Ilmatieteen laitokselta ja kansanedustaja Jukka Kopra puhuvat tässä jaksossa avaruuden tuomista mahdollisuuksille Suomelle kiinnostavien käytännön esimerkkien kautta. Missä Suomi on muita edellä, ja missä se on vaarassa jäädä jälkeen? Miten Suomi voi edistää eurooppalaista avaruusbisnestä ja -tutkimusta? Podcastin juontaa Risto Alatarvas.

Jan 2020

32 min 25 sec

Mikä sisäilmaongelmien ratkomisessa oikein tökkii? Onko sisäilmaongelma erityisen suomalainen ongelma? Mikä oikein on sisäilmahaittojen ja oireiden määrän nykytilanne Suomessa, ja mitä kunnissa kannattaisi tehdä paremmin? Sisäilman laatua sekä siihen liitettyjä terveyshaittoja on nyt selvitetty yksityisissä ja julkisissa rakennuksissa, sekä Suomessa että Ruotsissa. Mitä siitä on opittu? Vieraina jaksossa ovat kansanedustaja Satu Hassi ja Helsingin työterveyshuollon professori Kari Reijula.

Dec 2019

31 min 23 sec

Uhkaavatko ruudut läheisiä ihmissuhteitamme vai luovatko ne uutta läheisyyttä? Miten voimme vahvistaa hyviä tapoja toimia älypuhelinten ja digitaalisten palvelujen kanssa ja vähentää huonojen tapojen haittoja? Tässä Hyvä kysymys -podcastin jaksossa puhutaan siitä, miten voisimme käyttää aikaamme paremmin ja miten kaupunki voi edistää asukkaittensa digitaalista hyvinvointia. Jakson vieraina ovat tutkimusprofessori Anna Rotkirch Väestöliitosta sekä Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio. Podcastin juontaa Risto Alatarvas. 

Nov 2019

31 min 15 sec

Suurin osa päättäjästä arvioi vihapuheen lisääntyneen viime vuosina. Mutta mikä on vihapuheen valta meihin? Estääkö vihapuhe ihmisiä osallistumasta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja keskusteluun? Mikä on sen yhteiskunnallinen merkitys? Entä miten vihapuhetta voi ehkäistä? Tässä Hyvä kysymys -podcastin jaksossa on vieraana vihapuhetta esiin nostanut kansanedustaja Veronika Honkasalo sekä tutkija Heidi Kosonen, yksi ”Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon” -raportin kirjoittajista. Podcastin juontaa Risto Alatarvas. 

Oct 2019

27 min

Suomi on nyt jonkin aikaa kokeillut kokeilua: kokeilukulttuuri on jalkautunut suomalaisiin kuntiin ja julkishallintoon, yrityksiin ja kansalaisyhteiskuntaan. Kokeilukulttuuri on jo juurtunut Suomeen, mutta sen oppeja ei ole kattavasti koottu. Mitkä ovat kokeilujen ja kokeilukulttuurin anti ja opit? Millaisia ovat hyvät kokeilut, ja miten kokeilemme entistä paremmin? Vieraina aiheesta puhumassa johtaja Riina Antikainen Suomen ympäristökeskuksesta sekä opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Jun 2019

27 min 19 sec

Suomalaiset ovat entistä terveempiä, mutta tuloryhmien välinen terveyskuilu on huolestuttavan suuri. Millä yhteiskunnan ohjauskeinoilla ihmiset saataisiin tekemään parempia valintoja ja syömään terveellisemmin? Vieraina jaksossa ovat professori Hannu Saarijärvi ja STM:n neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio.

May 2019

26 min 39 sec

Nuorisorikollisuutta yritetään ehkäistä ja korjata monin keinoin. Tutkimustieto toimenpiteiden vaikuttavuudesta on kuitenkin vähäistä. Mitkä keinot torjuvat nuorisorikollisuutta kustannustehokkaimmin? Aiheesta keskustelevat kansanedustaja ja poliisi Veera Ruoho sekä tutkija Lotta Haikkola.

Mar 2019

25 min 31 sec

Kaikki puhuvat nyt jatkuvasta oppimisesta. Mutta mitä jatkuvalla oppimisella oikein tarkoitetaan, tukevatko koulutuksen ja työelämän rakenteet sitä ja millaista kokonaisnäkemystä tarvitsemme oppimiseen? Miksi jatkuva oppiminen on niin tärkeää, ja uskaltaako koulutusjärjestelmä uudistua? Vieraina suomalaisen osaamisen haasteista puhumassa kansanedustaja Sofia Vikman ja tutkija Olli Oosi. Hyvä kysymys -podcastin juontaa Risto Alatarvas.

Feb 2019

26 min 39 sec

Miten suomalainen rakentaminen olisi laadukkaampaa, tuottavampaa ja kilpailykykyisempää? Entä onko suomalaisen rakentamisen kurja laatu totta vai myytti? Tämä Hyvä kysymys -sarjan jakso kysyy, miltä rakentamisen laatu ja kilpailukyky Suomessa näyttää, ja miten alaa kannattaa kehittää. Vieraina ovat Martti Kulvik Etlatiedosta sekä Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Jan 2019

24 min 20 sec

Tuntevatko eurooppalaiset olonsa turvalliseksi EU:ssa? Euroopan turvallisuustilanne on huonontunut merkittävästi viime vuosina. Millaista tietoa tarvitaan kansalaisten arvoista ja asenteista, jotta Euroopasta tulisi eurooppalaisten mielestä turvallisempi? Vieraana jaksossa ovat Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista sekä kansanedustaja Katri Kulmuni.

Jan 2019

24 min 53 sec

Voiko ruokahävikin avulla pelastaa maailman – tai ainakin hillitä ilmastonmuutosta? Miten ruokahävikin vähentäminen vaikuttaa kasvihuonepäästöihin ja kotimaiseen maataloustuotantoon, ja mitkä ovat sen ilmastovaikutukset? Hyvä kysymys -podcastissa ruokahävikin tutkimuksesta ja politiikasta ovat keskustelemassa ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri. Ohjelman vetää eritysasiantuntija Risto Alatarvas Valtioneuvoston kansliasta.

Dec 2018

32 min 21 sec

Jos Suomeen iskee kriisi, miten pärjää suomalainen? Uudet globaalit turvallisuushaasteet vaativat myös yksilöltä kriisinsietokykyä. Suomalaiset pitävät itseään sisukkaina, mutta millaista on suomalainen resilienssi? Miten suomalaisten resilienssiä eli joustavaa kriisinkestokykyä voidaan yhteiskunnallisin keinoin parantaa? Vieraina tutkija, FT Harri Gustafsberg ja neuvotteleva virkamies, YTT Merja Rapeli Sosiaali- ja terveysministeriöstä. Ohjelman vetää eritysasiantuntija Risto Alatarvas Valtioneuvoston kansliasta.

Nov 2018

25 min 8 sec