Poikkeustila, podcast # 16

By Rotia PRKL

Aki Korpinen, toimitusjohtaja, omistaja Studio Aki Korpinen Oy Aki Korpisen Studio AK tunnetaan Jyväskylässä 4 toimipisteestään, hiusmuotoilukoulustaan ja erityisesti ennakkoluulottoman monipuolisista kauneudenhoitoalan palveluistaan. Keskustelemme podcastin uudessa jaksossa Akin kanssa siitä, miten asiakkaidensa elämyksellisestä kohtaamisesta ja koskemisesta elävä yritys pärjää ajassa, jossa lähikontaktien välttäminen on uusi normaali. Käy kuuntelemassa, miten kauneudenhoitoalan yritys sopeutuu poikkeustilaan! Aki Korpinen ja Studio AK 1990-luvulla Aki toimi kampaajien kouluttajana ja freelancerina esimerkiksi erilaisissa kuvauksissa. Hän ehti pyörittää muutaman vuoden Helsingissä omaa kampaamoa, kunnes muutti Jyväskylään js Studio Aki Korpinen näki päivänvalon vuonna 2000. Vuonna 2006 perustettiin yksityinen AK Hiuskoulu, joka olikin perustamisesta asti valtavan suosittu. Hiuskoulu toimii rekrytointikanavana, josta lahjakkaimmat tekijät napataan Studion puolelle. Studio AK:n kehitysstrategiaan kuuluukin jatkuva kehittäminen ja kehittyminen: nettiajanvaraus otettiin ensimmäisenä parturi-kampaamona Suomessa käyttöön ja palvelukonseptia on kasvatettu ja kehitetty jatkuvasti, esimerkiksi alkoholilain muutos toi mukanaan lisäpalveluksi anniskelun, jolloin vaikkapa ryhmien palvelupakkeihin voitiin liittää kuohuviinitarjoilu! Studio AK Poikkeustilassa Kevättalvella 2020 Studio AK:ssa valmistauduttiin viettämään pyöreitä – olihan yrityksen perustamisesta oli vierähtänyt kaksikymmentä vuotta. Koronauutisia alkoi tihkua ensin maailmalta ja sitten niitä tuli koko ajan lähempää ja lähempää. Maaliskuussa Studio teki päätöksen: ovet pidetään auki ja panostetaan kaikki mahdollinen siihen, että pystytään palvelemaan turvallisesti niitä asiakkaita, jotka haluavat palveluita edelleen käyttää. Iso osa asiakkaista ei halunnut niin tehdä ja yli puolet asiakasmääristä katosi maaliskuun aikana. Studio AK:ssa seurataan aktiivisesti tilannetta ja numeroita; viestitään asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja rahoittajille; tarjotaan henkistä tukea henkilöstölle ja pohditaan jatkuvasti erilaisia skenaarioita, ja sitä, miten niiden toteutumiseen voidaan parhaalla mahdollisella tavalla varautua ja sopeutua. Korona-sanan perässä on jättiläismäinen kysymysmerkki; kukaan ei tiedä vielä, mitä kaikkea se tulee tarkoittamaan. Joka tapauksessa suuria päätöksiä on luvassa. Osallistu keskusteluun Hyvä kuuntelija, olemme kaikki yhdessä poikkeustilassa ja yhdessä me siitä myös selviämme. Toivommekin, että tulet mukaan jakamaan sisältöjä, toimintatapoja ja ideoita – kaikkia niitä tarinoita, jotka auttavat meitä löytämään uusia ratkaisuja poikkeustilasta selviämiseen. Osallistu keskusteluun, kysy, kommentoi ja ehdota vieraita Poikkeustila-podcastin Facebook-sivulla, Instagramissa tai ottamalla meihin yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, yhteystiedot löytyvät täältä. Yhteistyökumppanit Poikkeustila-podcastin yhteistyökumppaneita ovat OP Keski-Suomi, Keski-Suomen Yrittäjät, Keski-Suomen liitto, Business Jyväskylä ja Jyväskylän kaupunki.

Listen to Poikkeustila, podcast # 16 now.

Listen to Poikkeustila, podcast # 16 in full in the Spotify app