Janus Hanski

Janus Hanski

Popular

Popular releases

Albums

Singles and EPs

Featuring Janus Hanski

Fans also like

Appears On

Artist Playlists

About

353 monthly listeners

Janus Hanski & The Timbertones Muusikon lapsena kasvaneena musiikki oli meillä kotona aina läsnä. Elämäni ensimmäiset muistikuvat liittyvät musiikkiin. Olohuoneessa oli levysoitin ja levynkansia oli aina pitkin lattiaa. Isä lähti ja tuli keikalta, joskus pääsin mukaan. Isä kuunteli paljon jazzia, mutta yksi levy kiehtoi minua muita enemmän. Kannessa oli valkoisiin pukeutunut vaikuttava hahmo, joka virnisti kameralle ja jonka lanteilla roikkui rennosti musta kitara. Kannen yläreunassa luki isoin kirjaimin ELVIS. Hänen musiikkinsa sai aikaan nuoressa pojassa valtaisan tunnevyöryn ja sieltä rakentui pohja sille, mistä musiikissa minun elämässäni on kysymys: juurevasta svengistä ja kauniista melodioista. Huhtikuussa 2020 vanha ystäväni, kirjailija Sami Parkkinen otti yhteyttä ja kertoi kirjoittaneensa yhdessä arvostetun roots-muusikon, Tomi Leinon kanssa albumillisen vahvasti perinteeseen nojaavaa Country & Western -tyylistä musiikkia ja nyt he etsivät uskottavaa esittäjää näille biiseille. Heidän valintansa osui minuun. Kuultuani biisit, tiesin heti, että nyt seison sillä maaperällä, jonka tunnen ja jota rakastan. Albumin nauhoitukset aloitettiin kesällä 2020 täysin analogisella Suprovox Studiolla Karkkilassa ja mukaan saatiin muusikoiksi alan parhaita tekijöitä. Keväällä 2021 tuotanto siirrettiin Finnvox Studioille Helsinkiin, jossa Risto Hemmi laulatti, tuotti ja miksasi albumin valmiiksi. Tie kutsuu kulkijaa - julkaisu 28.5.2021

167

Followers