Timo Mäntynen

Popular

  1. 1.
    Annala
    3:190:30
  2. 2.
    Somesinkku
    3:420:30
  3. 3.
    Aurinkotuuli
    3:090:30
  4. 4.
    Elämä jatkuu
    3:390:30
  5. 5.
    Onnen valtatie
    3:100:30
Moi!
Olen artistina uusi tulokas täällä Spotifyssa. Musiikin parissa on silti ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Taakse jäänyt kitaristin paikka on vaihtunut laulajan ja lauluntekijän rooliin. Minulta on julkaistu kolme täyspitkää albumia, joista viimeisin vuonna 2020.
Suurimpia unelmiani on onnistua tekemään edes yksi musiikin historiaan soimaan jäävä laulu, joka tavoittaisi koko Suomen kansan. Olisiko se kenties uusimmalta levyltä löytyvä "Lupaus"? Olisi hienoa jos voisin tarjota musiikillani vaihtoehdon valtamedioiden suppealle musiikkitarjonnalle.
Musiikissa minua kiinnostaa kaikki mikä tapahtuu inspiraation ja valmiin äänitteen välissä. Olen siis samanaikaisesti itseoppinut soittaja, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, äänittäjä, miksaaja ja masteroija. Ei tule aika pitkäksi.
Suurin nautinto minulle musiikissa on juuri sen tekemisessä. Siinä kuinka jostain tyhjästä syntyy jotain aivan uutta ja hienoa, ja kun voin sanoa itselleni, että "pystyin tähän ihan yksin". Vertaankin itseäni ateljeessaan työskentelevään taidemaalariin.
Jos pidät jostain laulustani, niin kerrothan siitä muillekin. Se ilahduttaisi minua kovasti. :-)
Terveisin,
Timo
https://www.facebook.com/timomantynen.music/
https://timomantynen.blogspot.com/
http://www.timomantynen.net/

39

Monthly Listeners

43

Followers

Where people listen

Albums

Singles

Discovered On

Listen to Timo Mäntynen now.

Listen to Timo Mäntynen in full in the Spotify app