Tuohimaa

Popular

Popular releases

Albums

Singles and EPs

Featuring Tuohimaa

Fans also like

Artist Playlists

About

2,235 monthly listeners

Tuohimaa - yhtye on perustettu Oulussa vuonna 2014. Tuohimaa yhtyeen säveltäjä, laulaja, sekä kitaristi, Oulussa vuonna 1979 syntynyt Lauri Tuohimaa on vuonna 1994 perustetun kiiminkiläisen Embrazen alkuperäinen laulaja, kitaristi, säveltäjä ja sanoittaja. Soittanut kitaraa ja tehnyt musiikkia myös Charon, For My Pain ja Maple Cross yhtyeissä. Lauri on opiskellut äänisuunnittelijaksi. Työskennellyt äänisuunnittelijana ja muusikkona koreografi Satu Tuomiston nykytanssiteoksissa. Näytellyt tamperelaisen musiikkiteatteri Palatsin musikaaleissa. Tuohimaa-yhtyeen basisti Olli-Pekka Karvonen on soittanut Laurin kanssa yhdessä 2000-luvun alusta lähtien useissa eri kokoonpanoissa. Bändin rumpali Antti Liimatainen on myös useissa eri kokoonpanoissa vaikuttanut rumpali, joka on soittanut ensimmäiset keikkansa jo 80-luvun lopulla. Yhtyeen pääasiallinen sanoittaja on Miia Nuutila. Miia on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi teatterikorkeakoulusta. Hän on näytellyt useissa eri elokuvissa, tv-sarjoissa, sekä teatterissa. Miian ja Laurin musikillinen yhteistyö alkoi vuonna 2014.

444

Followers