Ville Karttunen

Ville Karttunen

Popular

Popular releases

Albums

Singles and EPs

Featuring Ville Karttunen

Fans also like

Artist Playlists

About

294 monthly listeners

Ville Karttunen on lastenmuusikko ja uuden lastenmusiikin tekijä. Villen kielellisesti rikkaita, tarinallisia ja maanläheisiä kappaleita on huomioitu mm. Vuoden uusi lastenlaulu -sävellyskilpailun ensimmäisellä sijalla (2018). Aktiivisesti keikkailevan Villen vilpitön hyväntuulisuus vangitsee lapsiyleisön huomion ympäristössä kuin ympäristössä, ja hänen konserttiensa osallistavat kohdat johtavatkin usein lasten kilpalaulantaan. Sopivissa kohdin hiljennytään ja rauhoitutaan pohtimaan esimerkiksi, mistä yksinäiselle sukalle löytyisi pari. Ville on työskennellyt lastenmusiikin parissa liki 20 vuoden ajan. Ennen soolouraansa Ville esiintyi ja levytti vuonna 2002 perustetun Hullut Hattuset -lastenmusiikkiyhtyeen kanssa. Aikuisempi yleisö saattaa tunnistaa Villen myös syksyllä 2016 tauolle jääneen Ukkosmaine-yhtyeen riveistä. Yhteys: villematti.karttunen@gmail.com www.villekarttunen.com

54

Followers