This browser doesn't support Spotify Web Player. Switch browsers or download Spotify for your desktop.

Myllykoski

Popular

  1. 1.
    Se Biisi
    3:170:30
  2. 2.
    Missä Matias on?
    3:590:30
  3. 3.
    Jengin pitäis enempi
    3:440:30
Suomirockin tuorein, mielenkiintoisin ja vakuuttavin artistitulokas on syksyllä 2016 räjähtävän startin ottanut rockyhtye Myllykoski, joka on jo kahdella ensimmäisellä sinkkujulkaisullaan herättänyt runsaasti mielenkiintoa ja innostusta niin kuulijoiden kuin medioidenkin keskuudessa.
Bändi tarjoilee vimmaista, oivaltavaa ja samaistuttavaa aikalaiskriittistä suomirockia, joka ei jätä kylmäksi, ja jää jo ensimmäisellä kerralla päähän soimaan. 
”… Myllykoski kohkaa tiensä musiikilliseen tajuntaamme perinteikkäällä popahtavalla suomirockilla, joka onnistuu kuitenkin nykypäivän varsin koneellisessa äänimaisemassa kuulostamaan raikkaalta.” -YleX
Ensimmäinen single ”Jengin pitäis enempi” julkaistiin videon kera marraskuussa 2016 ja se levisi vauhdilla sosiaalisessa mediassa. Biisi soi YleX:llä ja myös Soundi noteerasi uuden lupaavan suomirock-kokoonpanon syntymisen.
Keväällä 2017 Myllykoski debytoi keikoilla Helsingissä ja sai heti innostuneen vastaanoton täyttäen keikkapaikat vakuuttuneella yleisöllä. Syksyllä solmittiinkin keikkamyyntidiili Dex Viihde Oy:n kanssa.
Kesäkuussa bändi julkaisi toisen sinkkunsa, Se Biisin, joka sai jälleen hyvän vastaanoton nousten myös Spotifyssa hyviin striimausmääriin.
Bändin keikat ovat energisyydessään ja antautumisessaan vertaansa vailla, mikä saa jokaisen takuuvarmasti nauttimaan hymyillen ja hämmästellen yhtyeen häpeilemättömän kovasta meiningistä ja hyvistä biiseistä.
Uusia julkaisuja ja keikkoja onkin luvassa pian, joten pysy kuulolla!

1,364

Monthly Listeners

88

Followers

Where people listen

Singles

Discovered On

Related Artists

Listen to Myllykoski now.

Listen to Myllykoski in full in the Spotify app